Takaisin
Luukku no. 23

Keittiöpäiväkirja

Tarkoituksenani oli kirjoittaa Wappusitsien järjestämisestä päiväkirjaa tarkoilla ajoilla. Koko päivä oli kuitenkin niin kiireinen, että sain tehtyä ensimmäisen päivitykseni vasta hieman ennen ilta yhdeksää. Alun pätkät ovat siis muistista lisättyjä ja sieltä saattaa puuttua jotain ja ajat voivat heittää. En millään muista kaikkia pikkujuttuja, joita on varmaan toista miljoonaa. Pahoittelen, että tekstistä tuli näin pitkä. Lukekaa, jos jaksatte. Mutta siis…

Tervetuloa keittiön maailmaan!

10.00 Herätyskelloni soi

10.01 Soitan Jaakolle ja kysyn miltä homma vaikuttaa. Jaakko oli yhä venaamassa terveysasemalla vuoroaan, joten ei päästä vielä liikkeelle. Ääneni kuulosti krapulaiselta jääkarhulta (mulla EI ole krapulaa).

10.25 Pääsen ylös sängystä. Väsyttää. Tein plassia eilen hieman reiluun yhteen asti yöllä. Hommaan meni parisen tuntia.

12.22 Kerkesin helposti hoitamaan kaikki aamutoimet ja syömiset. Nyt Jaakko valmiina ja voidaan lähteä liikkeelle.

12.47 Otan Jaakon kyytin Pitskun asemalta ja suunnataan tukkuun.

12.56 Tukussa. Yllättävän paljon tulee kamaa mukaan, vaikka tarkoituksena olikin ostaa suurin osa ruuista Sellon Prismasta.

13.04 Pikku-IE mennyt järkkäämään Smökkiä ja ruodaamaan kamoja oikeisiin paikkoihin.

14.13 Päästiin Prismaan. Mä hoidan sillissafkan haun ja Jaakko sitsien.

15.47 Matkalla Prismasta Smökille. Soitetaan pikku-IE pistämään vedet kiehumaan riisejä varten.

15.59 Kuumotellaan matkalla kiireen tilaa. Sillis ja huomiset PreWappu-sitsit aiheuttivat yllättävän suuren pidennyksen aikatauluun, muutenkin lähdettiin tavallista myöhemmin matkaan.

16.09 Smökissä näyttää hyvältä. Jes. Meillä on hyvät apurit!

16.13 Pyöräytellään kattamisen viimeistely ja ruuanteko käyntiin.

16.25–17.48 Ajelen ympäriinsä hoitamassa juoksevia asioita ja tarkastelen välillä Smökin menoa.

17.53 Viimeistellään juhlasalia ja rustataan ruokaa.

18.42 Tajusin unohtaneeni palauttaa Jotimen harkkatyön. Perse. Dedis oli kuudelta. Palautan myöhässä…

18.52 Joku kertoo, että meillä ei ole vesikannuja. Ne on Inkubiolla lainassa ja palauttamatta. Olen unohtanut muistutella niitä asiasta. Toivottavasti tähän loppuvat illan jäätymiset…

19.13 Soittelin äsken Inkubion IE:lle ja hain Jukan Tapiolasta.

19.29 Kannut Smökissä. Nyt voisin syödä ensimmäisen kerran aamupalan jälkeen.

19.37 Ruokaan on jo kuulemma sekoitettu herneet ja yksi herneallergikoista ei pysty vetämään edes kypsää hernettä.

19.41 Lähden Etnolle hakemaan vararuokaa.

20.03 Smökissä taas ja homma vaikuttaa toimivan.

Live-päivitykset alkavat...

20.24 Pienen säädön jälkeen pääsen oikeasti syömään. Olipa nälkä.

20.44 Rakas päiväkirja. Pahoittelen, että viime tapaamisestamme on niin kauan. Olen tänään ollut niin kiireinen, että pääsin vasta nyt sinuun käsiksi. Tästä lähtien tarkoituksenani on avata keittiön salaista maailmaa pienillä tilannepäivityksillä. Tarkoituksena oli aloittaa tämä jo alkupäivästä, mutta oli muuta hommaa. Toivottavasti huominen krapulani ei ole liian paha, voisin kirjoitella alkupäivästäkin jotain. Nyt pääsen korkkaamaan! Moikka!

20.54 Korkkasin! :D Ekat rauhalliset hetket menossa.

21.00 Hyytelö on hyytynyt aika jepasti.

21.05 Lauloin illan ensimmäisen kerran. Sopivasti naisten lyömisestä.

21.11 Hänä tuli ja yritti uhota, ei osannut. Hyytelö maistui jäätävän hyvältä.

21.21 Korkkasin kolmannenkin.

21.35 Keittiö on saanut sitseistä ja ruuista kiitosta!!? Siistii!

21.36 Tajusin, että tästä tulee tosi tylsä päiväkirja. Päivällä tapahtuvat järjestelyt jäivät pois (ainakin livepäivityksistä), joten en pääsekään kertomaan mitä kaikkea keittiöporukka tekeekään ja kuinka kauan. Pitäisköhän rouhasta ruukkua ihan tosissaan? Tulis ainakin (illalla omasta mielestä) hauskaa kännitekstiä…

21.47 Nyt voi taas todeta, että keittiössä on hauskaa. Ihan vain sellanen yleinen pössis.

22.02 Hyytelö hyllyy.

22.08 Yksi hyytelö hyllyi liiankin kovaa ja tipahti pöydälle. Hyvää ruokahalua Nico! No ei..

22.29 Nyt tuli ensimmäiset vittuilut. Ilmeisesti ruoka ei kelpaa ja sitsit on paskat.

22.45 Korkkasin ännännenkin. Linjasin itseltäni backspacen käytön kielletyksi jatkoista alkaen.

22.53 Huomisten PreWappusitsien ruokavammaisten tiedot pitää lähettää cateringiin. Bileet!

23.11 Lähetetty. Nyt jatkot jo käynnissä. Käyn tarkistamassa, onko onnistuttu siivoamaan pöydät pois bileiden alta.

23.16 Käväisin ulkona ja takaisin tullessani fukseja bilettää keiittiössä.

23.25 Unohdin osoitteen viestistä cateringille. Nyt lähti uusi viesti. Harvinaisen vähän allergioita porukassa. Luonnonvalintaa. Valmistuneista harvempi on enää ruokavammainen.

23.28 Piti selitellä, miksi kämppikseni nousi seisomaan erään muita infolaisia koskevassa ”Ken onpi fuksi” –säkeistön aikana.

22.52 Siivotaan keittiötä. Onneks on siivousmimosa vieressä + muutenkin hyvää menoo

0.25 Siivous aikalailla lattiaa lukuun ottamatta valmis keittiössä. Yleinen tilakin vaatii vain viimeisen silauksen.

0.41 Keittiö suljettiin, avain lähti eteenpäin. Unohdin läppärin sinne, onneksi tajusin tarpeeksi ajoissa.

0.43 Kuultua: ”Kaks sanaa: Vittu vaimo!”

0.46 Päiväkirjani ei ole enää salainen.

0.50 Kävin ties monennen kerran vessassa. Pitää vissiin pistää seuraavaan luukkuun ohjeet vessan vetämisestä. Kertaakaan ei ole löytynyt kirkasta pönttöä.

0.52 Pikku-IE käski lisäämään kohtaan 23.13 uuden tekstin: ”Sensured osti 40. oluen”.

0.54 ”Muhkea teekkari” tuli hakemaan pikkutakkiaan. Oma tai ainakin paras tarjolla oleva löytyi.

0.59 Alettiin pelaamaan kruuna vai klaava –juomapeliä.

1.02 Mora soitteli ja etsi laukkuaan. Ei löytynyt Smökistä. Kaksi muuta laukkua kyllä löytyi.

1.05 Juomaani on yhä yksi huikka jäljellä! Mä oon hyvä tässä pelissä.

1.13 Lopettiin hiiren hännän pelaaminen.

1.14 Juomat alkaa loppumaan -> Rantsulle

1.31 Varastolla kamat on aika sekaisin. Kesällä on pakko siivota se kunnolla…

2.03 Rommikola on yllättävän hyvä, vaikka se on tehty Ron Tobaccosta.

2.37 Juuso kertoo, mitä hyvää muovipulloissa on. Lopputulos ei ole mun mielestä hyvä..

3.42 Lähdetään rantsulta pikasiivouksen jälkeen pois.

4.01 Ajattelin mennä nukkumaan vähitellen, jotta jaksan herätä huomenna ysin aikoihin.

4.10 Meille tuli lisää porukkaa.. Moikkaan ja menen nukkumaan? Kuulostaa hyvältä.

4.24 Todistin äsken vähän aikaan hienointa trollia. Nicon telkkari alkoi sammua omiin aikoihin ja tehdä muutakin outoa. Nico yrittää korjata tilannetta pitkän aikaa. Melkeinpä kaikki muut tiesivät, että Kapella on kaukosäädin, jolla TV:n ”rikkoutuminen” aiheutettiin.

4.26 Pari minuuttia sitten tultuani pimeään huoneeseeni siellä makasi setä. No, eipä ole poistunut vieläkään.

4.28 Nyt pitää mennä nukkumaan. Sanon hyvät yöt muille.

4.41 Huoneessani kävi muutama kaveria, joista osa ei oikein suostunut lähtemään pois. I owned Hänä.

4.44 Hyvää yötä.

Nämä taas jälkikäteen kirjoitettua...

9.36 Örh.

9.37 Herääminen onkin helpompaa kuin pelkäsin.

9.41 Yritän herättää Nicon, joka lupasi tulla auttamaan silliksen järkkäämisessä. ”Joo, joo”.

9.42 Pesen hampaani.

9.43 Herätän Nicoa uudestaan. ”Ei”, ”ei”, ”ei”, ”ei tää oo hyvä sillis tämmönen”, kyljen kääntäminen.

10.00 Rantsulla.

10.02 Pakkaan mukaan leivontatarvikkeita ja suunnataan sitsikeittiölle.

10.19-11.52 Väännetään ruokaa ja joku ravaa koko ajan hoitamassa Rantsulle kamaa ja ostamassa unohtunutta tavaraa.

13.12 Olen puhunut melkein tunnin putkeen puhelimessa. Suurin osa illan PreWappusitseistä ja loput käynnissä olevasta silliksestä.

13.48 Pääsen Rantsulle ja syömään aamupalaa.

16.03 Lähden himan ja suihkun kautta järkkäämään ja sitsaamaan PreWappuihin.

Kirjoituksesta tulikin todella pitkä. Toisaalta niin on se keittiön päiväkin. Palkintona on kuitenkin toivottavasti mahdollisimman monen mielestä hyvät sitsit.

Tomi Laakso