Kipparilta
Wappupa wappu. Se on nyt vihdoin täällä! Tai siis jo.
Viime vuonna tähän aikaan Aleksi sanoi, että tämä vuosi tulisi menemään nopeammin kuin tajuan. Ja että siitä pitäisi nauttia. Vaikka ensimmäinen puolivuotinen hallituksessa tuntuikin Wapun kohdalla menneen melko nopeasti, en silti uskonut kipparivuoden kiitävän ohi näin vauhdilla. En oikein usko vieläkään, mutta nyt vääjäämättä tiedän.
Moni on kysellyt, miltä vuoden loppuminen nyt tuntuu. “Varsin sekavalta”, on varmaankin totuudenmukaisin vastaus. Tätä hetkeä on koko vuoden odottanut, kun rakkaat phuksit saavat lakkinsa. Toisaalta tätä hetkeä on pelännyt, sillä tietää, että pian ei enää olekaan sitä jokaiseen päivään merkityksensä tuovaa puuhastelua ja suunnittelua, joiden kanssa on saanut viime vuodenvaihteesta asti huseltaa. Nyt voi ilmeisesti oikeasti keskittyä lähinnä itseensä, joka tuntuu samaan aikaan todella vapauttavalta sekä pelottavan tyhjältä.
Vaikka tulevaisuus onkin vielä jännittävän epätiedon peitossa, edeltävä epätiedon vuosi (tai no puolitoistavuotinen) on nyt todella lämpimänä muistona tallessa. Se kaikki, mitä viime vuonna tähän aikaan innokkaan pelonsekaisin tuntein odotti, on ollut aivan uskomattoman antoisaa ja sydäntä lämmittävää. Phuksien näkeminen ensi kertaa Amfilla, haalarisitsien juhla ja Kevätretken väsynyt aamuyö ovat kaikki olleet hetkiä, joita en tule unohtamaan koskaan. Vaikka näihin hetkiin on helppo kiteyttää paljon, on mahtavinta ollut silti se kokonaisdraivi, jota on kipparina voinut hymyillen seurata läpi vuoden. Siihen draiviin sisältyy niin paljon hyvää ja aitoa välittämistä, että välillä sitä on tuntenut itsensä suorastaan tarpeettomaksi.
Tarpeettomuus onkin oikeastaan se, mihin tämän vuoden aikana kaikella on pyritty. Ei sillä, että kipparina kokisin olleeni tarpeellinen phuksien pärjäämiseen koulussa tahi yleensä. Enemmänkin niin, että tämän vuoden nähtyäni ja koettuani voin väittää phuksien kasvaneen kelpo teekkareiksi. Phuksikasvatusta ei enää tänä vuonna tarvita.
Itselleni teekkarilakin myöntämisessä tärkein kriteeri on aito välittäminen ja hyvyys. Voin ilolla tietää myöntäväni lakin henkilöille, jotka lakki päässään edustavat upeasti Athenen teekkareita ja ainutlaatuisen hyviä arvojamme. Se on todella miellyttävä ja iloiseksi tekevä tunne.
Vaikka kippari onkin killan phuksikasvatuksen keulakuva, ei tämä ole todellakaan yksilöprojekti, minkä kaikki varmasti tietävätkin. Haluan kuitenkin korostaa, että teillä, arwon athenelaiset, on ollut jälleen aivan fantastinen vaikutus viimeisimpään vuosikurssiimme. Ilman teitä ei olisi sitsejä, täyttä Olkkaria, tukiverkkoa, rakkaita ystäviä ja nuolipelikavereita (vaikken itse sitä pelaakaan, heh). Jälleen yksi mielettömän siisti vuosi takana ja hulvattomasti upeita muistoja. Tämä kilta on yksi kerta kaikkiaan hienoimmista asioista, mitä tiedän, ja sen teette vain ja ainoastaan te. Kiitos, että olette tuollaisia.
Erityisesti haluan kiittää tästä vuodesta ISOja, Lauraa ja Aleksia. Kuten todettua, tätä sirkusta ei mikään pelle yksin pyöritä, eikä teidän kaikkien panosta ja osaa voi kylliksi korostaa. Silloin kun meitsillä ei syystä tai toisesta mennyt putkeen, oli aina joku paikkaamassa ja tsekkaamassa, että kaikki oli kunnossa. Neuvoja ja ideoita sai aina, kun vain ymmärsi pyytää. Teidän kanssanne suunniteltiin ja ideoitiin paljon hauskaa phuksien päänmenoksi, mutta sen lisäksi olitte meitsille myös tärkeän tärkeä tukiverkko – ehkä jopa tajuamattanne.
ISOille haluan vielä erikseen sanoa, että olette olleet parasta mahdollista, mitä kippari vain voi ISOiltaan toivoa. Ette ehkä tiedäkään, kuinka helppoa ja kivaa kanssanne on ollut tehdä tapahtumia tai kuinka huojentavaa on ollut voida luottaa vastuu kenelle tahansa, ja tietää homman hoituvan. Pelkästään se, että olette olleet koko vuoden aina valmiita tapahtumaan kuin tapahtumaan, on ainakin Otaniemen skaalalla ainutlaatuista. “Meillä on parhaat ISOt”, oli tänäkin vuonna todellakin totta. Kiitos.
Phuksit:
Meitsillä on ollut upea vuosi. Kiitos siitä kuuluu ennen kaikkea teille. Kuten on tullut jo monen monta kertaa sanottua, teillä on ihan mieletön draivi, jota on ollut ilo seurata. Pitäkää sama meininki ja nauttikaa joka hetkestänne opiskelijoina. Nämä vuodet ovat juuri niin ainutlaatuisia, kuin vain ikinä haluatte niiden olevan. Erityisesti toivonkin, että löydätte jokainen jotakin elämänne matkaan jäävää näiltä vuosilta.
Kipparina olen ehkä hieman jäävi sanomaan, mutta lähtekää mukaan kaikenlaiseen hulluun, hauskaan ja toimintaan (ja erityisesti hullunhauskaan toimintaan!). Niistä jutuista jäävät ne parhaat muistot, kaverit sekä opit, jotka ovat myös osaltaan siivittäneet tämän yhteisön siihen runsauteen ja arvostukseen, mitä me täällä tällä hetkellä nautimme. Voin itse sanoa kasvaneeni tämän vuoden aikana enemmän kuin kalenterivuosi normaalisti sallisi, enkä usko, että se olisi missään muualla mahdollista. Lähtekää siis rohkeasti kokeilemaan kaikkea uutta, ja antakaa mahdollisuus niillekin asioille ja ihmisille, jotka eivät välttämättä ole välittömässä fokuksessanne. Opitte luultavasti uutta itsestänne, kavereistanne ja muista, ja erityisesti siitä, mistä ette odottaneet mitään oppivanne.
Olkaa siis juuri tuollaisia reippaita ja ihanan veikeitä, kuin jo nyt olette. Pääsette tuolla positiivisella asenteella todella pitkälle. Levittäkää hyvää – se toimii ketjureaktiona, ja se tulee nurkan takaa takaisin vastaan, kun sitä vähiten odotatte.
Muistakaa myös, että vaikka mä en enää killan kippari jatkossa olekaan, niin teidän kippari mä oon aina. Mulle voi tulla vielä vuosienkin päästä kertomaan huolista, jos siltä tuntuu. Toivon teille kaikkea parasta opiskeluvuosillanne ja elämässänne. Toivon myös, että törmäillään vielä kaikkien näiden yhteisten Olkkarivuosien jälkeen myöhemmin elämässä. Te ootte parhaita ja teillä tulee aina olemaan oma paikka mun sydämessä! :)
– Antti