« Kalenteriin
Luukku no. 1
Joel Juhela Emma Kankkunen

Pääkirjoitus

Pääkirjoitus

Elämme erikoisia aikoja. Kukaan tuskin osasi aavistaa, että vuoden 2020 ensimmäisen neljänneksen päätteeksi miljoonat ihmiset maailmalla elävät koteihinsa eristäytyneinä, lähes kaikenlaiset kokoontumiset on kielletty, ja kaikessa kanssakäynnissä niin työ- kuin vapaa-ajalla sekä kouluissa on siirrytty digitaalisten palveluiden ääreen. Tänä vuonna poikkeuksellisesti jopa Wappu järjestetään verkossa. Wappukukkaa tilanne ei kuitenkaan paljoa hetkauta, sillä se on varsinaisen edelläkävijän asemassa oltuaan kokonaan verkkojulkaisu jo lähes vuosikymmenen ajan.

Vaikka monia peruutuksia ja siirtoja on jouduttu tapahtumien suhteen tekemään, ja Wappuakin lienee juhlittava tänä vuonna oman kodin suojissa, palaa Wappukukka kuitenkin jälleen ilahduttamaan, riemastuttamaan sekä piristämään lukijakuntaa erityisolosuhteiden keskelle. Kuukauden aikana luvassa on niin wappumieltä nostattavaa hupia kuin selviytymisohjeita sosiaaliseen eristäytymiseen, sekä muuta hauskaa kiltalaisten iloksi.

Athenelaiset ovat upeasti ottaneet haltuun hengailun verkossa Etäolkkarin muodossa, minkä vuoksi monia varmasti ilahduttaa kuulla, että myös perinteinen Qukkachat pyritään järjestämään tänäkin vuonna, tosin snadilla karanteenitwistillä. Toivomme, että kiltalaiset innostuvat tuomaan omat karanteeniohjelmanumeronsa myös tähän suureen spektaakkeliin, joten merkkaa kuun 27.päivä jo kalenteriisi ja ilmoittaudu mukaan!

Näinä aikoina on hyvä muistaa, että Wappu on ennen kaikkea mielentila. Kukka pitää vartensa vahvana ja terälehtensä höröllä olosuhteista huolimatta, ja pyrkii muistuttamaan kiltalaisia tästä aatteesta sekä kohottamaan Wappumieltä koko seuraavan kuukauden ajan.

Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme <3 Aurinkoista ja Kukkaista huhtikuuta!

Päätoimittajat
Joel Juhela & Emma Kankkunen