Wappu kolkuttelee taas ovilla ja sen mukana tuomat vuosittaiset ongelmat kimpoilevat takaraivossasi. Pitäisi löytää wappuheila, ehditä ilmoamaan wappulauttaan, löytää paras wappusima ja sitä vastaava suomalainen informalismia edustanut kuvataiteilija. Tuohon viimeisimpään ongelmaan tämä artikkeli voi kenties antaakin helpotusta. Käymme läpi kolme kaupan hyllyiltä löytyvää simaa ja muutaman suomalaisen informalismia edustaneen kuvataiteilijan pohtien kenenkä taide sopisi kunkin siman kanssa yhteen.
Taidesuuntaus nimeltä informalismi
Aluksi muutama sana informalismista Suomessa ja yleensä. Se on abstraktin taiteen suuntaus, joka syntyi 1950-luvulla Keski-Euroopassa ja saavutti suuren, joskin lyhytaikaisen, suosion Suomessa 1960-luvun alussa. Informalismin alku Suomessa ajoitetaan usein Venetsian biennaalin 1960 aiheuttamaan shokkiin, kun Suomi käveli näyttelyyn hieman Keski-Eurooppalaista ajan henkeä jäljessä Ina Collianderin graafikan, Mikko Hovin veistosten ja Aimo Kanervan maalausten kanssa. Todellisuudessa useat suomalaiset taiteilijat olivat jo 1950-luvun lopulla pyristelleet eroon geometriaan sitoutuneesta nonfigurasta kohti informalismin aatteita.
Erkki Santanen: Kaksi iloista, 1963, öljymaalaus.
Ahti Lavonen, Valkoinen maalaus, 1961, öljy kankaalle
Informalismin piirteitä ja kulta-aika
Informalistit toteuttivat teoksen tekemisprosessissa, taitelijan ja materiaalin vuoropuheluna. Huomio kiinnittyi teoksen pintaan. Maaliainekseen sekoitettiin esimerkiksi liimaa, hiekkaa ja asfalttia tai käytettiin paksua väriä, jotta saatiin reliefimäinen vaikutelma.
Informalismin kulta-aika Suomessa kesti melkein vuosikymmenen puoliväliin saakka, mutta kehitys kulki ajan mittaa alkuperäisestä väljästä ja avoimesta sommittelusta kohti jäsennellympää muotoa. Vapaa abstraktio voidaan mieltää seuraavaksi askeleeksi informalismista.
Siman sielunmaisema paperille
Tässä ekstralaajassa kolmen kaupan siman tutkielmassa ryhmä siman erikoistuntijoita tiivistää niiden sielullisen ja maullisen essenssin tekstimuotoon, jotta voimme lähestyä niitä myös taiteen näkökulmasta. Perinteiseen sima-arvosteluun verrattuna raadin antamia tähtiä ei julkaista jutun yhteydessä vaan keskitytään pikemminkin siman ja sitä ympäröivän taiteen yksilöllisiin ominaisuuksiin ja tunneyhteyksiin. Juttu on kolmiosainen ja julkaistaan yksi sima ja taiteilija kerrallaan wappukukassa.
Osa 1: Rainbow Sima
Rainbown sima oli tyhjä taulu, jolle projisoida tuntemuksensa. Sen hapoton ja lievä olemus antoi tilaa juojalle kehitellä simasta ja wapusta omanlaisensa. Tuntui kuin sima olisi ollut unohdettu sivuun, jätetty omaksumaan hiljaisen hyväksyjän rooli. Katsomaan maailman vääryyttä sivusta huokaisten ja sitten siirtyen edeltäjiensä tavoin mullan alle tekemättä sille mitään. Tässä muutama raadin kommenteista:
“Rusinainen, vaikka rusinaton”
“Mieleen tulee sana ‘putiikki’”
“Ylälaatikon makuinen”
“Ei hapokas, marsipaanilimppari”
“Kohtuullinen viskositeetti”
“Sima, joka unohdettu wapun yli jääkaappiin”
“Fariinisokeria, joka vain liuennut veteen”
Brondan vintille
Rainbown siman kanssa saattaisi suomalaisista informalisteista sopia seuraksi Ahti Lavosen (1928 - 1970) maalaukset. Informalistisen kauden pelkistetyissä maalauksissaan Lavosen taiteen lähtökohdiksi muodostuivat maalauksen pinnan rakenne, aine ja yksittäisten värien ja merkkien ilmaisuvoima.
Ahti Lavonen: Cane, 1962.
Lavosen valkoisen kauden perusajatuksena oli avaruus, tyhjä tila. Rainbown siman luonne onkin varsin synergistinen Lavosen maalausten kanssan. Makuelämykseltään vapaa ja avoin Rainbown sima antaa särpijänsä seikkailla kaikessa rauhassa sen pinnalla. Vaikka ei kenties tekstuuriltaan yhtä rikas kuin Lavosen työt, se vannoo myöskin modernismin puhtauden ja skandinaavisen avoimuuden nimeen.
Kolmiosaisen juttusarjan kaksi muuta simaa ja taiteilijaa käsitellään wappukukan myöhemmissä luukuissa. Kirjoittaja pahoittelee kaikille taiteen ja siman tuntijoille räävikkäästä plagioinnista kyseenalaisista lähteistä, täydellisestä aiheen ymmärryksen puutteesta ja yleisestä evankelis-luterilaisten arvojen loukkaamisesta.
