« Kalenteriin
Luukku no. 22

Petosten vyyhti

Kukan toimituksen on aika rikkoa salassapitovelvollisuutensa Suomen valtioneuvostoa kohtaan. On vain rajoja, joita ei ylitetä, ja olisimme mielellään pitäneet Uudenmaan sellaisena. Emme riko valaamme täysin omantunnon tuskitta, mutta kyseessä on sen verran isosta kavalluksesta kyse, ettemme voi sitä enää Suomen kansalta salata.

Tämän päivän luukun piti heittää läppää Uudenmaan rajan ylittämisestä. Siinä oli varsin paljon sellaista huonoa ja myöhäistä läppää, jota isäsi voisi kenties näyttää sinulle kahden viikon päästä Uudenmaan rajan sulkeutumisesta. Tarkkasilmäisimmät myös huomasivat 16. luukussa olevan maininnan Uudenmaan rajojen sulusta, vaikka rajoitus purettiinkin 15. Huhtikuuta.

Onko tämä toimituksen töhöilyä, epäpätevyyttä ja laiskuutta? Ei, tämä on pahimman luokan selkäänpuukotus. Ja me aiomme paljastaa kaiken.

Toimitus sopi henkilökohtaisesti nykyisen pääministerin kanssa Uudenmaan rajoituksien jatkamisesta kunnes asianmukaiset luukut saadaan julkaistua, mukanaan mielet räjäyttäviä vitsejä Uudenmaan rajan ylityksestä. (ks. oheiset kuvankaappaukset)


Kuten nyt tiedämmekin, näihin viesteihin ei ollut luottaminen.

Toimitus otti yhteyttä Eurooppa-instituutin ranskankielisen kriisiviestinnän erikoisyksikön johtajaan, tutkijatohtori Eila Aarnokseen, ja kysyi mitkä tekijät johtivat tämänkaltaiseen korkeamman asteen petokseen.