« Kalenteriin
Luukku no. 7

Wappusiivous

Nyt kun warsinaiseen wappuun on vielä tovi aikaa, on hyvä unhoittaa kaikki työ- ja opiskeluhommat ja puunata koti wappukuntoon. Mistäs muualta löytyisi yhtä päteviä vinkkejä kuin yli 40 vuotta vanhasta Niksi-Pirkasta.

Siivoa käyntikortilla

Urien ja liitoskohtien väliin menee usein likaa, pölyä ja rasvaa. Pahvinen tai ohut muovinen käyntikortti on tarpeeksi ohut ja luja kolosten puhdistamiseen. Se myös ylettää riittävän syvälle.

Kattilasta silitysrauta

Onko silitysrauta rikki tai hukassa? Voit käyttää silittämiseen myös kattilaa. Kiehauta ensin vettä ja suihkuta kangas sumutinpullolla. Sitten vain silittämään kattilan pohjalla. Pidä kansi paikoillaan, ettei kuuma vesi roiskahda. Muista muutenkin varovaisuus.

Kiillota huonekalut oluella

Oluella on hyvä kiillottaa huonekaluja. Olutta hieman siivousliinaan ja eikun pyyhkimään.

Siivousintoa

Kastele pieni pyyhe kosteaksi ja halutessasi lisää tilkka pesuainettakin. Pyydä lasta ”skeittaamaan” pyyhkeen päällä lattioita pitkin, näin lattiat peseytyvät kuin itsestään.

Lieden säädinnupit puhtoisiksi

Useimpien liesien nupit lähtevät irti suoraan vetämällä. Pese ne astianpesukoneessa muiden tiskien kanssa. Rasvat lähtevät ja nupit hohtavat kuin uudet.

Siivoan euron kuvat silmissä

Miten pakotan itseni siivoamaan itse kotini sen sijaan, että käyttäisin siivousliikkeen palveluja? Motivoin itseni, kun ajattelen kuinka hirveän paljon tämäkin siivouskerta maksaisi siivousliikkeeltä ostettuna. Ajattelen koko ajan vain säästettyä rahaa.

Vaihtoehto ikkunan pesulle

Pitäisikö ikkunasi pestä? Älä pese. Vaan ota hetki itsellesi, relaa ja rentoudu. Saat hetken aikaa tähän alituiseen hoppuun!

Pakastimen alunen puhtaaksi

Pakastimen tai pesukoneen alta on vaikea saada pölykoiria pois. Saat ne liikkeelle, kun käytät imurin puhallustoimintoa tai hiustenkuivaajaa.

Feikkipesu

Jos kylään on tulossa vieraita, etkä jaksa siivota vessaa, voit jättää suihkuverhon taakse ämpäriin laimennettua kloriittia ja esittää, että olet jynssännyt koko pesuhuoneen lattiasta kattoon.

Siivoamisesta hauskaa

Jos siivoaminen ei nappaa, laita päähän hauskat pilailulasit, niin johan alkaa siivoaminen luistaa!

Resorit käyttöön

Ota pois heittämistäsi vaatteista ja sukista resorit talteen. Ranteissa ne estävät vesien valumisen kainaloihin esimerkiksi ikkunan- ja kylpyhuoneenpesussa sekä kasvojen pesussa.

Post-It-siivous

Häiritseekö pöly, muruset, tai muut roskat ahtaissa paikoissa, kuten näppäimistön väleissä? Ota post-it-lappu ja poista roskat pienistä väleistä lapun tarraosan avulla. Helppoa, yksinkertaista ja toimivaa.

Uunin puhdistus

Sähköuunin saat puhdistettua ilman myrkyllisiä uuninpuhdistuskemikaaleja laittamalla uuniin kokonaisen sitruunan ja lämmittämällä uunin 200 asteeseen. Anna sitruunan olla uunissa noin tunti, sitten annat vaan uunin jäähtyä ja pyyhkäiset kostealla rätillä liat pois. Kyllä lähtee helposti tuon käsittelyn jälkeen.