Informaatioverkostojen kilta

Athene

Athene Angels

 

Mikä on Athene Angels?

Athene Angels on vuonna 2016 perustettu Athenen vanhempainyhdistys. Se syntyi vanhempien aloitteesta vastaamaan athenelaisten tarpeeseen saada kontakteja pidempään työelämässä viihtyneisiin, sillä 18-vuotiaana kiltana myös alumnimme ovat vielä nuoria ja eivät ole vielä niin pitkällä urallaan.

Athene Angelsin toiminnan ytimenä on olla opiskelijoiden ja vanhempien välinen side, jonka kautta voi löytää sparrausapua kaikenlaisiin kysymyksiin kieliopista kansainväliseen tuotekehitykseen tai vaikkapa harjoittelu- tai diplomityöpaikkoja.

Kilta ja Athene Angels järjestää myös vanhemmille ja opiskelijoille yhteisiä tapahtumia.

 

Vanhemmalle

Enkelinä olemista ei tarvitse pelätä, sillä toimintaamme osallistutaan täysin oman mielenkiinnon ja aikataulun rajoissa, eikä vaatimuksia ole. Toivomme kuitenkin lähtevän innolla mukaan toimintaan ja tapahtumiin ja tarjoamaan apua kiltalaisille.

Tätä varten olemme julkaisseet kontaktipankin, joka mahdollistaa opiskelijoiden ja enkeleiden välisiä suhteita. Kiltalaisilla on pääsy kontaktipankkiin ja he voivat hyödyntää sitä oman tarpeensa mukaan.

Toimintaan on helppo lähteä mukaan syöttämällä hieman taustatietoja sekä yhteystiedot alta löytyvään lomakkeeseen ja osallistumalla järjestämiimme tapahtumiin! Lomakkeen tietoja ei jaeta muille tahoille kuin Athenen jäsenille. Kannustamme kaikkia täyttämään lomakkeen huolellisesti, mutta jos haluat vain mukaan sähköpostilistalle ja saada sitä kautta tiedot Angelsin tapahtumista ja toiminnasta, niin voit tietenkin jättää kentät tyhjäksi.

 

Rekisteröidy enkeliksi tästä!