Informaatioverkostojen kilta

Athene

Yhteiset periaatteet

Killan yhteiset periaatteet on tarkoitettu ohjenuoraksi jokapäiväisiin kanssakäymisiin killassa ja sen tapahtumissa, ja ne pätevät riippumatta ihmisen taustasta, ominaisuuksista tai päihtyneisyyden asteesta.

Kunnioita

Kunnioita toisten rajoja. Anna toisille tilaa ja muista jokaisen oikeus fyysiseen koskemattomuuteen. Kiinnitä huomiota sanavalintoihin ja muista kiltalaisten ja muiden tapahtuman osallistujien moninaisuus. On sallittua pyytää itselleen tilaa ja aikaa, ja sanoa, mikäli joku asia ei tunnu hyvältä. Arvosta vapaaehtoisia ja heidän työpanostaan killan toiminnassa – he tekevät työtä yhteisömme hyväksi. Muista myös kunnioittaa ympäristöä siivoamalla omat jälkesi.

Ole avoin

Kohtaa uudet aiheet ja ihmiset ennakkoluulottomasti. Ota vastaan tulevat asiat ja tilanteet mahdollisuutena oppia uutta ja kehittyä. Toisten tunteet, ajatukset ja näkemykset ovat arvokkaita, joten niitä kannattaa kuunnella ja ottaa huomioon, vaikka niitä ei heti ymmärtäisi.

Kysy, älä oleta.

Puutu

Athenella on nollatoleranssi häirinnälle. Mikäli todistat häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua, älä jää sivustakatsojaksi. Puutu tilanteeseen heti, jos koet puuttumisen turvalliseksi. Pyydä tarvittaessa apua kaverilta, häirintäyhdyshenkilöltä tai tapahtuman järjestäjältä.
Jos sinua häiritään tai kohdellaan epäasiallisesti, voit aina pyytää apua tilanteen selvittämiseen häirintäyhdyshenkilöiltä tai tapahtuman järjestäjältä.

Häirintää ja epäasiallista käytöstä voi olla hankala tunnistaa tapahtumishetkellä. Tapahtuneen voi ottaa puheeksi myös jälkikäteen.

Kannusta

Kuuntele ja kannusta niin kiltalaisia kuin muitakin ihmisiä, mutta älä kuitenkaan painosta. Pidä huolta kaverista. Muista kiittää. Virheen sattuessa muista pyytää anteeksi ja kysyä, mitä olisit voinut tehdä toisin. Tiedosta oman toimintasi merkitys muiden viihtyvyyteen, ja pyri levittämään hyväksyvää ja kannustavaa ilmapiiriä ympärillesi.

Rentoudu

Nauti ajastasi Athenella. Erehdyksiä sattuu kaikille, ja niistä jokaisesta voi oppia.