Athenen häryt
Moikka!
Me olemme Kerttu, Rylee, Pinja ja Veeti. Toimimme Athenen häirintäyhdyshenkilönä eli häryinä. Kehitämme yhdessä killan hallituksen kanssa kiltatoimintaa yhdenvertaisemmaksi ja lähestyttävämmäksi kaikille. Tavoitteena on, että jokainen kiltalainen kokee olevansa tervetullut mukaan toimintaan juuri sellaisena kuin on.
Meihin voit olla kehen tahansa yhteydessä, mikäli koet tai näet sivusta esimerkiksi kiusaamista, syrjintää, häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua. Killalla on nollatoleranssi epäasialliseen kohteluun, minkä takia meihin voi olla yhteydessä hyvinkin matalalla kynnyksellä. Toiminnassamme tärkeintä on luottamuksellisuus, eli mikään kanssamme puhuttu asia ei leviä eteenpäin eikä johda toimenpiteisiin, ellei yhteydenottaja itse niin halua. Meidän lisäksemme yhteyttä voi ottaa esimerkiksi tapahtuman pääjärjestäjiin, kuten isäntään ja emäntään, yrityssuhdevastaavaan tai phuksikapteeniin.
Vaikka myös Athenella esiintyy valitettavasti häirintää, ei tapahtumiin tai killan muuhun toimintaan osallistumista tarvitse pelätä. Jos joku asia tuntuu epämiellyttävältä, siitä kannattaa puhua, jotta asialle voidaan tehdä jotakin. Kiltamme on täynnä avoimia ja innokkaita ihmisiä ja tekijöitä, jotka haluavat, että myös kiltatoiminta on mielekästä kaikille kiltalaisille.
Tässä vielä lyhyet esittelyt kaikista häryistä:
Kerttu Peura

Heippa! Mä oon Kerttu, infolainen vuosimallia 2021. Vapaa-aikani on viime vuodet mennyt aika paljolti vapaaehtoishommiin, mutta niiden lisäksi rakastan kaikenlaista (ulko)urheilua ja mm. vaeltamista. Pistä matalalla kynnyksellä viestiä, soita tai nykäise vaikka Olkkarilla hihasta johonkin rauhallisempaan paikkaan juttelemaan, jos mikään mietityttää!
(Huom: olen vaihdossa kevään 2025, eli sinä aikana ota mieluusti yhteyttä johonkin muuhun, tarvittaessa myös paikan päällä tavattavissa olevaan häryyn)
Rylee Liao (廖苓君)

Moikka! Olen Rylee (苓君), kansainvälinen maisteriopiskelija. Olen kotoisin Kiinasta ja voin tarjota tukea sekä englanniksi että kiinaksi (suomen kieli on vielä työn alla XD) Pidän vaeltamisesta, retkeilystä, kitaran soittamisesta ja thainyrkkeilyn harjoittelusta. Tarvitsetpa sitten opastusta, kuuntelevaa korvaa tai tietoa saatavilla olevista resursseista, olen täällä tukenasi.
Pinja Paloheimo

Moikka! Oon Pinja Paloheimo, Athenen phuksi vuosimallia ‘24. Tykkään sekalaisesti urheilusta, rentoutumisesta ja uusimpana neulomisesta! Laita viestiä jos mieltä painaa oikeestaan mikä tahansa, niin autan parhaani mukaan.
Veeti Pellinen

Moi! Olen toisen vuoden tepsyläinen ja innostuin hakemaan muutamaankin toimarirooliin tälle vuodelle. Vietän paljon aikaa urheilun parissa, erityisesti kuntosalilla tai koirani kanssa ulkoillen. Minuun voi olla yhteydessä matalalla kynnyksellä, oli sitten kyse jostain mieltä painavasta asiasta tai ihan vain kuulumisten vaihdosta!
—
Mikäli haluat, voit ottaa myös suoraan yhteyttä AYY:n häirintäyhdyshenkilöihin tai SCI:n opintoasiainpäällikköön. SCI:n opintopäällikkö auttaa erityisesti korkeakouluhenkilökuntaan liittyvissä tilanteissa.
AYY:n häirintäyhdyshenkilöiden yhteystiedot löydät täältä.
SCI:n opintoasiain päälikkö:
Mari Knuuttila, mari.knuuttila@nullaalto.fi, +358 50 537 3358